Kodanin Tampereen toiminta käynnistyy

Blog | March 9, 2020

Vuosi 2020 on Kodanilla investointien vuosi, ja yksi isoimmista projekteistamme tulee olemaan Kodanin rantautuminen ja juurtuminen Tampereelle.

tampere

Aloitimme loppuvuodesta 2019 rekrytointiprojektin, jonka tarkoituksena oli löytää henkilö, joka ottaisi Tampereen niin sanotusti haltuunsa. Lopulta monien erinomaisten kandien joukosta edukseen erottui Tomi Viitasalo, joka aloitti Kodanilla Tampereen toimintojen liiketoimintajohtajana helmikuun alussa.

Mutta mikä on miehiään tämä Tomi Viitasalo ja minkälaisille perustuksille Kodanin Tampereen toiminnot tulevat rakentumaan? Annetaan miehen vastata omin sanoin:

Mikä sai sinut hakemaan Kodanille?

Kuulin Kodanista paremman puoliskoni työkaverin kaverilta Oliverilta, joka työskentelee Kodanilla. Korviini kantautui huhuja myös hienosta työyhteisöstä ja juuri sopivan kokoisesta yrityksestä, joten otin selvää, mistä on kyse.

Täytyy myöntää, että en Kodanin silloisiin www-sivuihin tutustuessani välittömästi saanut wow-elämyksiä, vaikka yritystä kovasti kehuttiinkin. Talousluvut olivat kuitenkin jopa merkillisen hyvät ja soitettuani Markolle, Kodanin toimitusjohtajalle, olin myyty. Markon (ja myöhemmin koko henkilöstön) ihmiskeskeinen ja lämmin tapa suhtautua työhön ja työyhteisöön tuli läpi sitä mitenkään korostamatta, hyvä fiilis vain loisti läsnäolollaan.

Kodanilla oli tarjota selkeä kokonaisuus ja tiesin, että voin auttaa panoksellani myös nykyisessä liiketoiminnassa. Hakemus siis liikkeelle ja kiireellä, tätä mahdollisuutta en halunnut sivuuttaa!

tomi

Minkälaista osaamista ja meininkiä tuot Kodanille?

Tuon tietysti oman itseni persoonana, kokemukseni liiketoiminnan kehittämisestä sekä energiaa työyhteisöön. Mainittakoon myös, että olen istunut vuosia ns. “toisella puolella pöytää”, ostajan roolissa. Osaan siis ymmärtää Kodanin asiakkaan ongelmia ja ajatuksenjuoksua valtavan hyvin.

Haluan myös korostaa itsestään huolehtimista ja hyvinvointia! Haluan, että kodanilaiset voivat oman hyvinvointinsa kautta antaa muille enemmän, ja siten toki saada myös omaan elämäänsä enemmän hyviä asioita. En ala kodanilaisten tai asiakkaidemme hyvinvointivalmentajaksi, mutta uskon hyvinvointiin ja kannustan ihmisiä omalla tavallaan löytämään oman tapansa olla parhaalla tavalla olemassa.

Millaista potentiaalia näet Tampereen ja Pirkanmaan seudussa?

Pirkanmaan alueella on hyvä maine ja historia tekniikan tuottamisessa, onhan kyseessä kuitenkin Suomen toiseksi suurin talousalue. Toinen merkittävä asia Pirkanmaan alueella on mahdollisuus löytää osaavia teknisen työn ammattilaisia — juuri sellaisia, jotka löytävät Kodanista mieleisensä työpaikan.

Olen koko elämäni saanut asua, työskennellä ja kasvattaa ammatillista verkostoa tällä alueella. Kun kotiseuturakkauteeni yhdistetään kykyni ja haluni toimia ihmisten ja tekniikan kanssa, niin tämä Kodanin minulle antama Tampereen kokoinen haaste tuntuu toki isolta, mutta kuitenkin myös hallittavalta!

Minkälainen tausta sinulla on?

Tekniikka on koko työurani kuulunut työnkuvaani vahvasti, joko liiketoiminnan tai sitten myynnin ja markkinoinnin mukanaan tuomana. En ole ohjelmoija, mutta olen opiskellut tekniikkaa niin, että ymmärrän millaisia mahdollisuuksia se missäkin tilanteessa tarjoaa.

Erilaista työhistoriaa löytyy runsain mitoin! Olen toiminut sekä yrittäjänä että palkollisena liiketoiminnanjohtajana mm. Alma Medialla ja Fitfarmilla. Työhistoriaani sisältyy myös pitkä jakso tuotevastaavana jo edesmenneellä Logicalla.

Elämä ei onneksi ole kuitenkaan pelkkää työtä. Mitä puuhailet työn ohessa?

Harrastan aktiivisesti liikuntaa. Kävelen, koiran kanssa ja ilman, ja nautin muutenkin ulkoilusta. Käyn myös paljon salilla.

Historiani Fitfarmin liiketoiminnan parissa toi elämääni myös kunnioituksen terveellistä ruokaa kohtaan. Enkä nyt tarkoita kalorien laskemista, vaan fiksua syömistä, joka tukee hyvää oloa. Lyhyesti sanottuna harrastuksiini kuuluu siis itsestäni huolehtiminen.

Tervetuloa Kodanille, Tomi!

Jos (ja kun) työskentely Tomin ja Kodanin kanssa kiinnostaa, niin Tomin saa kiinni seuraavilla tavoilla:

Puhelin: 0400 818 111
Sähköposti: tomi.viitasalo@kodan.fi
LinkedIn
Kaikki Kodanin yhteystiedot

Want to know more?

Our expertise is at your service. Whether you’re starting a new project or need assistance with an existing one, we’re here to help.

Say hello to get the ball rolling.